Kauhaniemi Hilkka 191

Ikä: 55 vuotta

Ammatti/koulutus: sisustussuunnittelija/perhepäivähoitaja

Perhe: aviomies, neljä lasta (13v., 15v., 18v., 29v.), kaksi lastenlasta, labbis Wiki

Kaupunginosa: Vuorenpää

Luottamustoimet: lasten koulun/harrastusten kautta johtokunta tehtävät

Työ: olen toiminut pienyrittäjänä vuodesta 1999 lähtien. Silloin perustin sisutus/somistusalan yrityksen. Pienyrittäjän ilot ja murheet ovat minulle erittäin tuttuja asioita. Omien lasteni ollessa pieniä, koin työni ja perhe-elämän yhteensovittamisen haastavaksi. Rohkenin vaihtamaan radikaalisti alaa vuonna 2010, perustin perhepäivähoitokoti Willa Wahdin. Lisäksi perheemme on tällä hetkellä kolmen lapsen tukiperhe ja toimimme kiireellisen sijoituksen päivystysperheenä. Eli aika-ajoin meillä asuu myös ”lainalapsia”.

Miksi mukaan ehdokkaaksi:
Lapset ja nuoret ovat sydäntä lähelläni. Omassa työssäni näen Raision hyvät ja huonot puolet juuri lapsiperheiden näkökulmasta. Lapsiperheiden arvostusta pitää mielestäni kasvattaa Raisiossa. He turvaavat monellakin tavalla kaupunkimme tasapainon ja kasvun. Puolueena kokoomus on suurilta osin lähinnä omia arvojani. Täytyy myöntää, ettei minulla ole ollut tulenpalavaa intohimoa politiikkaan. Muutaman vuoden ajan on kytenyt ajatus, että vain osallistumalla voi vaikuttaa. Haluan kantaa oman korteni kekoon, jossa teemme Raisiosta vieläkin parempaa kotikaupunkia Raisiolaisille ja Raisioon muuttoa suunnitteleville perheille.

Vain osallistumalla voimme vaikuttaa!

Hilkka Kauhaniemi