Lehti-Laakso Marjut 195

Ikä: 66 v 

Koulutukseltani kasvatustieteiden tohtori ja erityisopettaja. 

Olen kirkkovaltuuston jäsen.  Minulla on kokemusta lautakuntatyöskentelystä ja monikunnallisesta yhteistyöstä.  Olen ollut mukana lukuisissa kansainvälisissä kouluprojekteissa.  Uskon ihmisten väliseen tasavertaisuuteen, yhteistoimintaan, keskinäiseen arvostamiseen ja kunnioittamiseen, toisten auttamiseen  ja tätä myötä mahdollisimman suureen elämäniloon.

Haluan vaikuttaa siihen, että eri-ikäiset ihmiset voisivat yhä enemmän toimia yhdessä – pois kaikenlaisesta lokeroitumisesta. Ikäihmiset kaipaavat ja tarvitsevat nuorempiensa seuraa.  Senioreitten lisäksi erityisesti koulumaailma on lähellä sydäntäni.  Varsinkin koulupolun alussa tarvitaan paljon tukea – siellä siitä on paras hyöty. Yrittäjyyden opettamista kaikille kouluasteille, ja sitten nuorille apua oman firman perustamiseen.  Kulttuuriin panostetut eurot tulevat takaisin hyvinvoinnin ja tuottavuuden lisääntymisen kautta.

Haluan omalta osaltani olla asiantuntemuksellani  mukana suunnittelemassa Raision kaupungin strategiaa.  Tavoitteena pitää mielestäni olla raisiolaisten hyvä ja toimiva arki. Koulutus, yrittäjyys, ahkeruus ja kulttuuri tuovat meille kaikille hyvinvointia. Asioista pitää keskustella avoimesti ja luovasti.

Arkeni rakentuu kotikaupunkimme, maamme ja maailmamme ajankohtaisten asioiden tutkimisesta, kirjallisuudesta, kirjoittamisesta ja elokuvien katsomisesta sekä matkailusta.  Teen paljon kolmannen sektorin vapaaehtoistyötä ja silloin tällöin  opetustyötäkin.  Asun Raision kauniin Keskuspuiston vieressä.

Minut löydät Facebookista @Marjut Lehti-Laakso

Marjut Lehti-Laakso