Mattila Mika 199

Syntymävuosi: 1972

Kaupunginosa: Järämäki

Ammatti: Ravintolapäällikkö

Perhe: Avovaimo ja kaksi kissaa

Olen paluumuuttaja parinkymmenen vuoden Suomikierrokselta.

Muualla asuessani olen oppinut arvostamaan synnyinkaupunkiani ja haluan nyt työskennellä sen ja kaupunkilaisten hyväksi. Haluan että Raisio miellettäisiin muuksikin kuin risteykseksi jolla on kaupunkioikeudet. Koska yksi kaupungin mainoslauseista kuuluu ”Kaikki kiva ei näy ohikulkijalle” niin meidän kaikkien pitäisi yhdessä tehdä töitä sen eteen että tuo kaikki kiva näkyisi kaikille kuntalaisille. Raisiossa on paljon hyvää mutta sen hyvän eteen tarvitaan edelleen töitä ja päätöksiä. Päätöksiä joilla taataan hyvin hoidettu talous sillä se on avain ihmisen hyvinvointiin. Näinä erikoisina aikoina täytyy katsoa rohkeasti eteenpäin eikä tyytyä vain siihen että tehdään nyt niin kuin on aina ennenkin tehty.

Minulle tärkeitä asioita Raisiossa ovat hyvät liikenneyhteydet, laadukkaat liikunta- ja harrastusmahdollisuudet, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, kilpailukykyinen kaavoitus yritystonttien muodossa ja kuntalaisten turvallisuus.

Harrastuksiini kuuluu pyöräily, hiihto, kesäauto, viinit ja avovaimon huvila.

Mika Mattila